Kesälomareissu aloitettiin tänä vuonna idän suuntaan. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui veneseuramme saari Fårholmen. Lähdimme liikkeelle perjantai iltapäivänä. Illaksi oli luvattu voimakkaita tuulia. Pitkää matkaa ei ollut tarkoituskaan tehdä. Kolme päivää tuulet sitten ulvoivat. Venhollamme olisi voinut kevyissä 13 m/s tuulissa matkata. Puuskissa tosin välillä jopa 17 m/s rikkoutui tuulimittarin mukaan. Miehistöä ei kuitenkaan huvittanut lomamoodissa alkaa urheilemaan.
Saaressa saimme olla aivan rauhassa. Lauantai iltana pari venettä saareen tupsahti. Sauna oli juuri saatu lämmitettyä. Aavistivat. Kaverit olivat jo sunnuntai aamuna poistuneet seurastamme. Kolme päivää rauhaa omassa saaressa oli oikein nautinnollista. Aurinko paistoi. Grillasimme ja touhusimme pieniä venehommia.