Nauvo

Seilistä teimme lyhyen päivämatkan Nauvoon. Nauvo on ihan ykkössuosikkini nykyisin. Hyviä ravintoloita, mukavia shoppailu kojuja ja kiva tunnelma. Satama oli täynnä myöhäisiltapäivällä. Onneksi satamapojat opastivat meidät sopivaan koloon. Itse emme kyseiseen koloon olisi ikinä edes yrittäneet parkkeerata. Niin vain pojat saivat veneen koloon sovitettua. Mukavat pojat auttoivat köysien ja fendereiden kanssa. Tunnelma oli tiivis.

Saunat olivat sopivasti lämpiminä, joten pesulle. Naisten sauna oli todella hiekkainen, lasten hiekkarannalta jaloissaan tuoman hiekan myötä. Jonkinlaista puhdistusallasta kaivattaisiin saunan ovelle. Onneksi itsellä on aina saunatossut mukana.

Saunan jälkeen poikkesin siiderillä ja shoppaamassa, miehen vielä kylpiessä. Mukaan löytyi uuden uutukainen poijuhaka. Baloon painossa nuo poijuhaat näyttävät olevan varsin kuluvia osia. Edellinen oli taas aivan mutkalla. No aina on löytynyt järeämpi yksilö matkaan. Saa nähdä kauanko uusi kestää. 

Illallinen nautittiin jo perinteiseen tapaan ravintola Biffissä. Muitakin varmasti hyviä ravintoloita löytyisi kylältä, mutta olemme vähän jumittuneet paikan annoskokoon (varsin antelias). Hieman pettynyt olin, että lampaanfile oli poistunut listalta. Samalla reissulla tuli hoidettua kauppakeikkakin. Jälkkäriksi rannan kioskilta jäätelötötteröt. Ilta meni perinteisesti lasillisella kannella. Nauvossa riittää kesäiltaisin meininkiä ihmeteltäväksi.

Nauvo – Nagu

Kasnäsista suuntasimme kohti Nauvoa. Nauvo valikoitui kohteeksi ainoastaan sillä perusteella, että se sijaitsi sopivasti reitillämme kohti Kustavia. Meillä ei siis ollut minkäänlaisia odotuksia kohteen suhteen.


Alkuvaikutelma Nauvosta oli loistava. Nuori mies ajoi ribillä vastaan ja opasti meidän sopivalle aisapaikalle parkkiin. Auttoi vielä kohteliaasti köysienkin kanssa. Satama muodollisuuksista selviydyttämme saimme heti paikallisilta kauppiailta ravintola suosituksia. Päädyimme suositusten perusteella Ravintola Biffiin, joka oli noin 500 metriä vierasvenesatamasta. Biffi ei missään nimessä vetänyt vertoja vierasvenesataman söpöily ravintoloille. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja sitä oli riittävästi. Maisemat terassilta olivat kauniit. Samalla tuli katsastettua kylä sataman ulkopuolelta. 


Ruokailun jälkeen ostimme satamasta jätskit jälkkäriksi. Minä jatkoin iltaa shoppailemalla rannan butiikeissa. Kippari vetäytyi veneelle nautiskelemaan whiskylasillisesta. Löysin ihanat toffelit venekäyttöön. Miehen kommentti oli kannustavasti, että ”noi on niin mummot”. Lukijat arvioikoon asian itse.


Ilta oli kaunis. Nautiskelimme illasta pitkään kannella juomien kera. Sain itse pienen punaviinikriisin aikaiseksi, josta seurasi vielä iltamyöhän pyykkitupa vuoro. Nauvosta jäi miellyttävät muistot ja varmasti palaamme tähän kesäkaupunkiiin tulevaisuudessakin. Alkuvaikutelma kesti loppuun asti positiivisena.