Örö

Sommaröstrandista jatkoimme suoraan Öröhön. Tavallisesti olisimme pysähtyneet Hangossa. Regatta viikonlopun takia emme Hankoon edes yrittäneet sopia.

Örö on minun mieleinen satama. Satamassa ovat nuoret vastaanottamassa ja ohjaamassa paikalle. Palvelut ovat lähellä satamaa, mutta saarelta löytyy muutakin tutkittavaa. Olimme varanneet laituripaikan ja saunavuoron etukäteen. Örön yksityinen saunavuoro on Saaristomeren kalleimmasta päästä, mutta kelin ollessa hautovan helteinen halusimme päästä saunasta uimaan. Yleiset saunavuorot ovat varusmies saunalla saaren keskellä. Vuoro oli koronan takia vain 50 minuutin mittainen. Aikataulu piti, mutta valitettavasti meidänkin vuorolla oli kutsumaton vieras. No mieheni heitti vieraan kohteliaasti ulos.

Örössä nautimme päivällisen sataman bistrossa. Ruoka oli maittavaa. Mies otti perinteisen fish and chips -annoksen minulla oli kanakori. Olin hieman annos kateellinen miehelle.

Aamusella nautimme aamukahvit bistrossa. Varsinainen aamiainen olisi tarjolla saaren ravintolassa. Meille kello 10 on kuitenkin liian aikaista. Bistroon olisikin hyvä varata laajempi valikoima sämpylöitä ja mehua. Uskoisin käyvän kaupaksi.

Aamiaisen jälkeen otimme skuutit alle ja lähdimme tutkimaan saarta. Teimme pienen ajelun maisemista nauttien. Upea saari.

Reissussa

Ensimmäisen lomaviikon käytimme veneen kuntoon laittamiseen. Pääsimme vihdoin reissuun toisella lomaviikolla. Perinteisesti suuntasimme länteen. Lähtöpäivä meni pitkäksi, kun automme alkoi nikottelemaan juuri venettä pakatessa. Auto saatiin huoltoon ja me pääsimme reissuun.

Ensimmäinen stoppi oli venekerhon saaressa Grynnanilla. Alkukesä on ollut uskomattoman lämmin. Upea, mutta hikinen keli houkutteli pulahtamaan iltauinille. Vesi oli ihanan raikasta ja ilman levää. Kevyt iltapala tapaksista, lasi viiniä ja nukkumaan.

Aamulla matkaa jatkettiin. Ensimmäisenä odotti Porkkalanselän ylitys. Viime vuosina selkä ei enää ole päässyt yllättämään. Johtuukohan vanhenemisesta vai veneilytaitojen paranemisesta.

Välietapiksi olimme etukäteen päättäneet Sommaröstrandin. Nykyisin kaikki paikat ovat varattavissa ainoastaan satamapaikka.comin kautta. Valitettavasti samalla hinta on noussut huomattavasti ja palvelut satamassa huonontuneet. Periaatteessa fasiliteetit upealle satama kokemukselle ovat olemassa. Kyse on usein pienistä asioista. Esimerkiksi vessojen siisteyteen olisi syytä panostaa, myös vesien tulisi olla laiturilla käytettävissä ympäri vuorokauden.

Rantakahvilan vohvelit ovat onneksi edelleen erinomaiset ja ravintola 5 knivar on säilyttänyt tasonsa. Illalla vielä pulahdus mereen ja raikastuneena nukkumaan.

Mathildedal

Paraisten ja Hangon välissä ei ole oikein muuta vierasvenesatamaa, kuin Mathildedal. Vierailimme siis jälleen siellä. Oikein mielellämme, kylä on viehkeä.

Pesu, shoppailu ja syömään. Ruukin krouvi huolehti ravinnostamme. Ruoka oli maittavaa.

Ilta rauhallisesti veneellä.

Lappo ja Ahvenanmaa

Unelmani on ollut käydä Ahvenanmaalla. Viime kesänä jo pääsin Ahvenanmaan saaristoon, mutta Maarianhamina jäi vielä testaamatta. Tänä kesänä toteutimme unelmani.

Veimme veneen parkkiin Lappooseen, josta varasin paikan heti kolmeksi yöksi.

Ilta meni perinteisesti. Saunan kautta syömään ravintola Galeaseniin. Metsästäjänleike oli illan erikoinen, perinteisen maukasta.

Illallisen jälkeen teimme pienen skuuttiajelun saaren ympäri ihailemassa auringonlaskua ja kaunista iltaa.

Aamulla heräsimme ajoissa Ålandstrafikenin lautalle. Lautta lähti vierasvenesataman vierestä. Lautta oli maksuton Skuutit saimme autokannella kiinnitetty seinään mukaan varaamillani Bilteman sidontaliinoilla. Skuutit pysyivät hyvin pystyssä koko matkan. Lauttamatkan aikana nautimme aamiaisen.

Lautta rantautui Hummelvikenin, josta pääsimme bussilla Maarianhaminaan. Bussimatka kesti 45 minuuttia.

Maarianhaminasta olimme varanneet majoituksen Stavamostersista. Majoitus oli erinomainen ja voin lämpimästi suositella.

Lounaalle kaupungille Nonna Rinaan. Tutustuminen kaupunkiin sekä kaupassa käynti.

Levähdimme hetkisen kämpässä ja suuntasimme läheiseen pubiin pitzalle ja oluelle (tai minä tietenkin viinille).

Aamulla skuuttailimme Ahvenanmaan merimuseolle. Museo oli mielenkiintoinen. Lasten suosikkikohde on museolaiva Pommern ja kyllä siellä aikuinenkin viihtyi. Lounas nautittiin merimuseon ravintolassa.

Iltapäivällä vierailimme vielä Ahvenanmaan taidemuseossa ja Ahvenanmaan kulttuurihistoriallisessa museossa. Shoppailin illan miehen nauttiessa Ahvenanmaan tunnelmasta.

Iltapala noudettiin kebab-kioskilta. Havaitsimme, että arkena Maarianhaminan ravintolat menevät varsin aikaisin kiinni.

Aamusella rauhallinen aamiainen. Huoneen luovutettuamme siirryimme bussille. Bussilla matkasimme Kastelholman linnalle.

Vierailimme linnassa ja vankilamuseo Vita Björnissä. Stallhagenin panimolla piti toki nauttia maistiaiset. Päivällisen nautimme kuuluisan kokin Mikael Björklundin Smakby ravintolassa. Matka jatkui bussilla Hummelvikeniin, josta lautalla takaisin Lappooseen.

Reissu oli viennyt meiltä mehut, joten vietimme seuraavan sadepäivän suosiolla Lappoossa. Pyykkäsin ja tiskasin. Täydensimme myös veneen varastot.

Hangon ja Jaakoshamnin kautta kotiin

Perinteisesti kotimatkalla pysähdyttiin Hangossa ja Jaakoshamnissa. Hanko pikku satamakojuineen ja hyvillä palveluilla on kesän must go -kohde. Tällä kertaa shoppailut eivät onnistuneet.

Ihastuimme sataman uusimpaan palveluun. Valitettavasti emme itse päässeet testiajolle, auto oli suosittu. Toivottavasti ensi kesänä.

Illalla saimme nauttia hienosta auringonlaskusta Hangossa.

Jaakoshamnista on tullut vakio stoppi kotimatkalla. Hyvä ravintola. Pesutiloihinkin oli tehty erillinen pukuhuone. Sijainti on erinomainen Porkkalanselän ylitykseen. Matka Pajalahteen ei ole liian pitkä. Kotimatkallahan aina tulee kiire.

Miten kävi kasvimaani kotona. Ei hyvin. Kastelusysteemi oli pettänyt. Tomaatti ja puksipuu selvisivät.

Muuten hyvä reissu.

Kauden päätös Isosaaressa

Kesän viimeinen reissumme tehtiin Isosaareen. Mies on ollut erityisen kiinnostunut armeijalta vapautuneista saarista, joten oli tämäkin saari heti miten tutkittava.

Kesän helteet olivat menneet ja keli muuttunut syksyiseksi. Onnistuimme välttämään kastumisen menomatkalla sekä saimme tehtyä lyhyen saarikierroksen ja nauttia lounasta terassilla ennen sateiden alkamista.

Kauden päättyessä ravintolassa oli hyvin lyhyt lista, lohikeitto. Keitto oli maukas. Terassilta oli komeat näköalat merelle.

Saarikierroksella kiinnitin huomiota saaren 9-reikäiseen golf-kenttään, jota on mainostettu Suomen vaikeimmaksi. Sitä se varmasti on. Lyhyet väylät, olemattomat griinit ja vähintäänkin haasteelliset olosuhteet. Lisäksi muiden kulkijoiden jatkuvaa varomista.

Tunnelma saarella oli pysähtynyt. Tuli olo, että kaikki oli hylätty ja paikalta lähdetty kiireellä. Tämä varmasti muuttunee lähivuosina.

Kierroksen lopulla alkoi tihuuttamaan vettä, jossa nautimme kesän lopusta kiireettömällä illalla. Illaksi selkiytyi ja saimme ihailla muinaistulien yön ilotulituksia. Illan kruunasi upea auringonlasku.

Näsby

Helle hautoi. Kosteuden lisääntyessä tuskastuminen alkoi tuntumaan. Kippari paheksui miehistön vapaata asustusta.

Kyrkfjärdenillä Norrskatalla molskautimme ankkurin veteen. Virkistävä pulahdus mereen. Loistavaa lomailua.

Näsbyssä aurinkokatoksen viritys. Naapurissa oleva Aktia pankin laituri aiheutti kateutta. Harkitsimme jo tilin avausta.

Iltapala upeassa auringonlaskussa Ravintola Skagenissa. Kesän ensimmäinen schnitzel.

Lähtiessä Septin tyhjennys saariston komeimmalla septilaiturilla. Näsby oli positiivinen kokemus ja tulemme varmasti uudelleen.

Illan ja aamun värejä 

Veneilyssä miellyttävämpien asioiden joukkoon kuuluu Suomen kesän upeat värit. Aamu-unisena näen yleensä vain auringonlaskut. 

Viikonlopun retkellämme Pirttisaaressa, heräsin yöllä sateen ropinaan. Menin nostamaan sitloodan katosta ylös. Vesisade ei vielä ollut kunnolla päällä ja taivaanranta loisti upeana auringonnousussa. Upeaa näkyä kesti vain noin kymmenen minuuttia.

Aamun värit voittivat tänä kesänä illan värit!

 

Ilta
  
Aamu