Kuten Hanko, niin myös Porvoo on kesän suosikkikohteitani.
Aloitimme reissun seuran saaresta Fårholmenilta. Kauden ensimmäinen Kaivarin ja Hevosalmen läpiajo tuli suoritettua menomatkalla. Keli ei ollut parhain mahdollinen, joten väkeä oli vähän liikenteessä. Fårholmenilla grillasimme ja istuimme iltaa.
Seuraavana aamuna köröttely kohti Porvoota. Porvoon jokisuistossa on mahtavat maisemat.
Porvoossa minä shoppailin. Mies lepäili veneellä. Illalla synttäri-illalliselle Rafael´s Steakhousessa. Harvoja paikkoja, missä lampaan sisäfile on listalla. Maukasta. Kaatosadekkin loppui sopivasti illallisen päätteeksi. Veneelle punaviinilasillisille. Taas vanhennuttiin.
Seuraavana aamuna nukuimme pitkään ja siirryimme Kotiluotoon. Kotiluodossa on vanhaan maakellariin tehty mystinen mennikkäissauna. Saimme illan viimeisen vuoron. Kynttilän valossa saunominen on tunnelmallista. Pieni syysillan viileyskään ei haittaa.
Sunnuntaina löhösimme myöhään sateen ropistellessa kannelle. Iltapäivästä kotiin. Kausi oli ohi.