Kotka

Idän reissuilla ei anoppilaa voi ohittaa. Anoppila sijaitsee Karhulassa. Valitettavasti Kymijoen haarat eivät tarjoa Baloolle mahdollisuuksia, syväyksen ja siltojen korkeuden takia, parkeerata perille asti. Baloo on hylättävä Kotkaan. Päätimme Sapokan sijaan tutustua Kotkan muihin vierasvenesatamiin. Palveluille meillä ei ollut tarvetta anopin loistavien majoituspalveluiden johdosta. Huhut olivat myös kertoneet Sapokassa käynnissä olevasta isojen veneiden tapahtumasta ja rajoittuneista määristä parkkipaikkoja.

Päädyin valitsemaan New Port Kotkan satamaksemme. New Port sijaitsee niin sanotusti kantasataman alueella. Kantasatamassa oli meneillään kilpa-ajot, joita pääsimme matkalla seuraamaan.

Sataman upouudet laiturit löysimme helposti. Valitettavasti laitureissa ei ollut minkäänlaisia merkintöjä vapaista vierasvenepaikoista. Vene parkkiin ja netistä VisitKotka sivustolta satamakapun numero. Ensimmäiseen numeroon soitin kolme kertaa, noin vartin verran, ennen kuin sain vastauksen. Ei kuulemma kuulunut hänelle, mutta antoi toisen numeron. Ao. numeroon ei vastattu ollenkaan. Olimme jo suunnittelemassa paikan vaihtoa Puuvenekeskuksen laituriin lähistöllä. Soitto heidän satamakapulleen. Vastaus hän ei ole enää firmassa töissä. Antoi uudet yhteystiedot. Varattua tyyttäsi. Annoin viimeisen mahdollisuuden New Portille. Jenni vastasi ja asiat järjestyivät.

Vihdoinkin kamat kasaan ja taksilla anopille. Taksilaki oli uudistunut ja hinnoittelu herätti keskustelua kuskin kanssa, onneksi positiivisessa mielessä.

Seuraavana päivänä perinteiset shoppaillut Pasaatissa ja lähistön pikkuliikkeissä. Erityisesti suosittelen Purnukkaa. Ihana liike ja aina löytyy jotain tarpeellista. Mies pääsi muistelemaan nuoruutta bussimatkalla. Illallinen ja lasilliset viiniä anoppilassa. Pyykkihuolto tuli samalla hoidettua.

Pois lähtiessä soitto Jennille. Hän tuli hoitamaan rahastuksen kätevästi suoraan laiturille. VisitKotka palvelun olisi syytä päivittää nettisivunsa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s