Minulle myytiin ajatus mukavasta kesäisestä harrastuksesta. Voimme nauttia luonnosta ja merestä helposti ”mökkeilen” omalla veneellä. Kukaan ei puhunut sanaakaan talviveneilyn osuudesta. Minä kuvittelin, että syksyllä vene peitellään pressuihin ja keväällä vain pressut poistetaan. Vene vesille ja menoksi. Pukkitalkoot, veneiden kunnostus, purjeiden irrotus, kuivaus, ja varastointi sekä maston laskut ja paketointi, kaikki asioita, joista minulle ”unohdettiin” mainita venettä ostettaessa.
Saimme Baloon mukana talvisäilytysvarusteet. Pulskan veneen johdosta myös talvisäilytystelineet ovat massiiviset. Yksi ihminen ei telineitä juuri liikuttele. Onneksi venekerholla on pukkitalkoot, jossa porukalla kootaan telineet. Telineiden lisäksi perimme pressut. Asiaa sen suuremmin ajattelematta peittelimme veneen tyytyväisenä kahden vanhan pressun alle syksyllä. Tämä oli iso virhe. Pressut olivat jo niin haurastuneet, että ensimmäisen tuulen puuskan osuessa pressut rupesivat repeilemään.
Toinen pressuista oli väriltään sininen ja sitä sinistä purua löytyy varmasti vieläkin veneestämme. Useampi siivouskerta on jo takana. Ensi kaudelle hommataan uusi valkoinen pressu. Jos pressujen repeileminen ei ollut tarpeeksi iso riesa, niin myös kiinnitykset pettivät useaan kertaan eri paksuisten ja laatuisten köysien vuoksi. Loppujen lopuksi pressut laitettiin viime talvena kolmeen kertaan uudestaan paikalleen. Ei kovin mukavaa hommaa vesisateessa saati pakkasessa. Joko olet kuin uitettu koira tai sormet ovat niin jäässä, ettei köysien solmimisesta tule mitään.
Myös purjeiden irroitus oli aikamoinen operaatio. Purjeet alas, viikkaus, kuljetus laiturilta autolle, purjeiden ahtaminen autoon, autolla kotiin, lähimarketin ostoskärryillä purjeiden siirto kuivatushuoneeseen, kuivatus, viikkaus ja siirto verkkokellariin. Purjeita on useampi neliömetri eikä purjekangas ole kevyttä ja taipuisaa. Useampi tunti siinäkin hommassa meni.
Maston lasku oli kohtuullisen yksinkertainen operaatio ja onneksi oli kerhon purjehtijat neuvomassa. Suurin urakka oli oikeastaan mastojen nosto talvisäilytystelineille. Pulska vene tarkoittaa pulskaa mastoa. Useampi apulainen tarvittiin. Kyllä on lihakset ja kunto kasvanut viime aikoina. Ensi kesänä nämä varmaan jo unohtuvat… toivottavasti.