Talviloman vietimme tänä vuonna risteillen Karibialla. Minua laiskotti matkajärjestelyissä, joten halusin päästä helpolla. Soitto matkatoimistoon ja risteily oli varattu.    

Royal Caribbean yhtiön valitsimme mainosten uhrina. Varmasti osansa oli myös sillä, että ovat rakentaneet hienoja laivoja Suomessa. Reissullamme tapasimme heavy risteilijöitä, jotka kaikki kehuivat ko. yhtiön aluksia. Emme valinneet laivaa emmekä reittiä, vaan aikataulultaan kalentereihimme parhaiten sopivan risteilyn.

Laivamme lähti Fort Lauderdalesta. Meillä oli lennot Miamiin, josta taksilla ajoimme yhdeksi yöksi Fort Lauderdaleen hotelliin. Hotelli sijaitsi sataman lähistöllä, joten veneitä ja aluksia pääsimme heti bongailemaan. Purjeveneitä ei juuri näkynyt. 

  

       Laiva oli Allure of the Sea, joka on valmistunut Turun telakalta 2010. Perehdytys henkilökunnalle oli hoidettu hyvin. Jokainen laivan 2384 henkilökunnan jäsenestä tiesi, että laiva oli rakennettu Suomessa. Yleisin saamamme kommentti oli: ”Olette tulleet tarkistamaan laivanne kuntoa”. 

  

Laivaan meno oli oma operaationsa. Euroopan lentokentät jäivät kauaksi taakse tarkastusten määrässä. Yksi omituisimpia kohteita oli silitysrautojen takavarikointi piste. Läpivalaisussa tsekattiin erityisesti rouvien matkalaukut, jonka jälkeen silitysraudat takavarikoitiin vedoten paloturvallisuuteen. Risteilyn päättyessä takavarikoidun silitysraudan sai noutaa palautuspisteestä. 

Viinat takavarikoitiin myös omassa pisteessään. Laivalle oli sallittua viedä omia viinejä vain kaksi pulloa. Sen sijaan mietoja juomia sai viedä niin paljon kuin jaksoi roudata. Amerikkalaiset kantoivat limua laivalle samaan malliin kun suomalaiset olutta Virosta. Vastaus kummalliseen limuralliin löytyi, kun meille selvisi laivan juomapolitiikka.

Laivalla sai ostaa beverage paketteja. Halvin vaihtoehto oli 19,90$/päivä, tämä sisälsi alkoholittomia juomia niin paljon kuin jaksoi juoda. Lisäksi ruokailujen yhteydessä alkoholittomat juomat olivat maksuttomia. Ilmeisesti hinta oli amerikkalaisille liikaa. Pakettiin sisältyi litran muovimuki, jolla sai käydä täyttämässä juomia automaateista. Amerikkalaiset kulkivat mukit kädessä ympäri laivaa, jopa iltapuvuissaan.

 

Kallein juomapaketti oli 49,90$/päivä sisältäen drinkit ja paremmat viinit. Suomalaiseen tyyliin valitsimme tietenkin alkoholillisen version kaikilla lisukkeilla. Yksi viinilasi maksoi laivalla halvimmillaan 8$, joten pari mansikkamargaritaa poolilla ja pari viinilasillista illalla, niin paketin hinta oli päivän osalta kuitattu. Tuntui kohtuullisen hirvittävältä kuitata 400 taalan lasku pelkistä juomista. No onneksi ruuat sisältyivät risteilyn hintaan.

 

Matkustajista valtaosa oli amerikkalaisia. Eurooppalaisia oli pari kourallista ja suomalaisia bongasimme lisäksemme kaksi seuruetta. Laivan keski-ikä oli varsin korkea ja kuuluimme porukkaan, joka laski keski-ikää.

Ensimmäinen rantautuminen oli aamu kuuden aikaan Bahamalla. Olin jet lagissa harvoja hereillä olijoita katselemassa rantautumista ja auringonnousua. Kapteeni yli tunnin käänsi alusta ja peruutteli ennen kuin saimme kiinnitettyä laituriin. Oli varsin vaikuttava kokemus seurata ison laivan sovittelua pieneen lahteen.

 

  

 

Laiskotteluni oli jatkunut myös päiväohjelmien osalta ja olin varannut Bahamalle retken valmiiksi.  Kyse oli parin tunnin kiertoajelusta ja retkestä merelle. Itse retki oli ihan ok, mutta järjestelyt tökkivät pahasti. Nassau oli kompaktin kokoinen kaupunki, joten kiertoajelun olisi hyvin voinut hoitaa kävelemällä. 

 

  

       
    Retkeen sisältyi meriretki Paratiisisaaren editse ikkunapohjaiseen veneeseen mereneläviä tsiikailemaan. Paraatiisi saarelta oli bongattavissa rikkaiden ja kuuluisten tönöjä sekä kuuluisa Atlantis hotelli. Kalojen bongailu oli kivaa ja näimme myös jättiläiskilpikonnan, vaikken sitä kuviin ehtinyt saamaan.

  

           Saint Thomasin pääkaupunki Charlotte Amalie oli risteilymme etappi numero kaksi. Saint Thomas on yksi Yhdysvaltain Neitsytsaarista.

St’ Thomas’lla meillä oli ehdottomasti paras turistikiertoajelu. Otimme satamasta lennosta kiertoajelun paikalliselta pikkubussi kuskilta. Ensimmäiseksi menimme läheiselle rannalle puoleksi tunniksi nautiskelemaan. Kuski taisi samalla pitää lounastuntinsa. Harmi, että uikkarit olivat laivalla.    

         Kierroksen aikana kävimme myös Mountain Top nimisessä paikassa, joka on ilmeisesti saaren ykkösnähtävyys. Karmea turistirysä. Kuulemma banaani daiquiri on kotoisin Saint Thomasilta, joten olihan nämä kuuluisat juomat testattava. Ihan hyvää:)

Muuten reissu koostui saaren ympäriajosta ja upeista maisemista nauttimisesta. Kuskilla ei Karibialaiseen tyyliin ollut mihinkään kiire koko kiertoajelun aikana. Loppujen lopuksi kahden tunnin kierros kesti kolme ja puoli tuntia. Kierroksen jälkeen poikkesimme lounaalla kaupungilla ja samalla hieman tutustuimme kaupungin shoppailu mahdollisuuksiin, jotka olivat runsaat verovapaalla alueella. 

  

    Risteilyn viimeinen vierailu kohde oli St’ Maartenin saari. Saari on jaettu kahtia Alankomaiden ja Ranskan välillä. Alankomaalainen osa on autonominen ja sen pääkaupunki on Philipsburg. Risteilymme rantautui Philipsburgin ulkopuolelle. Satamasta oli venetaksi kuljetus kaupungin keskustaan, Kaupunki oli käytännössä beachi ja sitä myötäilevät kaksi katua. Nähtävää ja shoppailtavaa ei ollut, joten keskityimme nauttimaan merinäköaloista terassilla.  

            

 

 

Myöhemmin päivällä teimme bussiretken Ranskan puoleiseen pääkaupunkiin Marigotiin. Ranskan merentakainen alue on osa EU:ta. Alueella kaikki puhuivat ranskaa, autoissa oli EU-rekisteriotteet ja valuutta oli euro. Tosin amerikkalaisturistien määrästä johtuen käytännön valuutta oli dollari. 

 

Saint Maarten oli risteilykohteista mieluisin, erityisesti ihastuin Marigotiin. Luonto oli hieno ja saari vaikutti infrastruktuuriltaan toimivalta.

      Risteily oli sama kuin olisi ollut ylisuurella Ruotsin laivalla. Odotettavasti rahastuksen laivalla osasivat. Olisin odottanut hieman parempaa palvelukulttuuria rahastuksen vastineeksi. Esimerkiksi hissimme reistailivat ja ilmoitin asiasta viidelle eri henkilökunnan jäsenelle, ketään ei kiinnostanut eikä kukaan asiaa mitenkään selvittänyt. Loppujen lopuksi hissit taisivat olla pari päivää rikki. Toisaalta henkilöstölle varmaankin maksetaan minimipalkkoja, joten siihen nähden ei voi liikoja odottaa. Tippaus kuului laivalla asiaan ja tämä nostettiin esille joka käänteessä.

Risteilyn päätteeksi vietimme pari päivää Miamissa.

Reissu oli mielenkiintoinen kokemus. Heavy risteilijöitä meistä ei kuitenkaan tule.