Potkupallo näkyy!

Pitkäaikaisimmat lukijani muistavat, että postasin ensimmäisen jutun tv:n asennuksesta jo kesäkuussa 2014. Ei mennyt tämäkään projekti Strömssön malliin. Tv-antenni asennettiin mastoon ja tv hankittiin jo aikapäiviä sitten. Vain telkulle tulevat sähköt ovat puuttuneet.

Vihdoin tänä keväänä saimme maasähköjärjestelmän ja mies on asentanut järjestelmää veneeseen. Maasähköistä oma postaus myöhemmin, toimivuudesta ei nimittäin vielä ole tietoa. Emme ole viitsineet testata sähköjä kaatosateessa.

Sähköjärjestelmän asentamisen yhteydessä saatiin vihdoin vedettyä tarpeelliset läpinäviennit, johdotukset ja muut härpäkkeet myös telkkarille. Meillä on ProCasterin tv, jonka piti toimia sekä 12 voltin tupakinsytytin virralla että normi sähköillä. Mobiilitv:n oli tarkoitus olla ensisijainen asennus. Joten ei muuta kuin telkkarin johto tupakinsytyttimeen kiinni. Valo vilkkui telkussa, mutta muuta ei sitten tapahtunut. Tai no pistokkeesta paloi sulake. Erinäisten yritysten jälkeen siirryimme kokeilemaan telkkua tavallisella sähköllä ja johan pelitti.

Tv antennin toimivuus pelotti eniten etukäteen. Antenni on nököttänyt pari vuotta aivan rauhassa maston huipulla. Toimivuudesta meillä ei ole ollut mitään käsitystä ennen telkkarin yhdistämistä johdon toiseen päähän. Tupakinsytytin probleemaan palaamme joskus tulevaisuudessa, nyt ei jaksa. Seuraavaksi sähköt.

Harvoin on mies näyttänyt niin onnelliselta, kuin töllön lähettäessä potkupalloa erinomaisella kuvalla. MM-kisoja ei veneessä aikoinaan seurattu, mutta EM-kisat näkyvät!

Hard Core-purjehtijat paheksuvat taas toimiamme. Purjeveneeseen nyt ei todellakaan saa asentaa töllöä. Me suunnittelimme, kuinka saamme kivan lötkönurkauksen,  kun otamme salongin lisäpatjan käyttöön. Popparit vain puuttuvat.


 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s