Allt för sjön 2017

Kirjoitin aikaisemmassa postauksessa Helsingin venemessujen menettäneen viehätyksensä, johtuen viime vuoden vierailusta Tukholman venemessuilla.


Viime kerrasta innostuneena järjestimme tänä vuonna messumatkan työpaikkani venekerhon kanssa. Neljä innokasta veneilijää lähtivät perjantai-iltana kohti Tukholmaa. Menomatkalla vaihdettiin tietenkin kuulumiset veneiden tulevista huolloista ja laskuista sekä unelmoitiin tulevaisuuden reissuista. Maailmanympäri oltiin jo menossa.


Olimme miehen kanssa varanneet auton mukaan messuille. Varmistelimme isompien ostosten mukaan mahtumista. Autolla olimme Siljan terminaalista noin puolessa tunnissa messukeskuksella, viimeinen 500 metriä tosin toi matkaan kymmenen minuuttia lisää. Messuille pääsee kätevästi myös julkisilla kulkuneuvoilla, keskustasta junalla Älvsjöhön. Juna-asema on vain messukeskuksen vieressä.

Matkakumppanimme olivat älynneet ostaa liput ennakkoon. Suosittelen, jono oli lauantai aamuna pitkä.

Ensin suuntasimme katsastamaan veneuutuudet. Kiersimme suomi osaston ja tsekkasin näkyisikö tuttuja, ei näkynyt. Veneet eivät meitä niin innosta, mutta Swanin 50 oli katsastettava sisältä asti. Kyse oli kilpurista, mutta silti Swaniksi yllättävän karu sisustus. On ne joka tapauksissa hienoja!

Minä olin odottanut erityisesti messujen hilavitkutin osastoa. Jännittävää oli, että moni näytteilleasettaja oli nyt pienemmällä osastolla kuin viimeksi, mutta vastaavasti toiset olivat isontaneet osastojaan. Katsottavaa riitti ja ostoksiakin tuli tehtyä. Yhtään tyynyä ei lähtenyt mukaan. Mies osti kannettavan aurinkopaneelin, varmasti tarpeellinen mutta ruma. Minä hankin kattilasarja sekä muuta pientä tarpeellista. Lisäksi tuli hankittua uusi keksi ja Hook & Moorin venehaka. Jälkimmäinen tarvitsee kuivaharjoituksia, mutta vaikuttaa tosi kätevältä. Löytyy kyllä Suomestakin useasta eri liikkeestä. Ostimme lyhyemmän kaksimetrisen kun kolmemetrinen tuntui sen verran painavalta, että tuskin jaksisin pidellä.


Kaiken kaikkiaan upea reissu. Kiitokset Heidille, Mikolle ja Jyrkille matkaseurasta! 

Täytyy alkaa varaamaan lipuja ensi vuoden reissulle vai olisikohan sittenkin vuorossa Dusseldorf.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s