Hangon kautta himaan

Rosalasta jatkoimme kohti Hankoa. Hangossa vietimme pari yötä. Ennusteet olivat luvanneet seuraavalle päivälle myrskylukemia. Minä perinteisesti shoppailin sataman pienissä kojuissa ja keskustassakin tuli käännyttyä ruokavaraston täydentämisen yhteydessä. Mies touhusi jotain veneen huoltohommia.

By Pia’s on suosikki vaatemerkkini kesäisin. Ihanan reilun kokoiset pellavat ja pehmeät laskeutuvat Bampoot sopivat veneilyyn erinomaisesti. Pellavienhan kuuluu rypistyä nätisti käytössä. Löysin Campomaggin ihanan pikku käsilaukun kesä käyttöön. Outfit-kuvia en normaalisti harrasta, mutta alla nyt yksi. Tosin kuva on otettu hieman Itämerta lämpöisemmältä mereltä.

Hangon ruokailut hoidettiin pizza linjalla. Ensimmäisenä iltana Classic Pizzassa ja toisena pizzat noudettiin veneelle Kotipizzasta. Uutena ravintolapalveluna satamaan oli tullut Kotipizzan pizzarekka. Upea idea ja välipalat haettiin tietenkin rekasta.

Tarkoituksemme oli yöpyä vielä yksi yö ennen Porkkalanselän ylitystä jossakin sopivassa kohteessa matkalla. Päivä oli kuitenkin kauniin aurinkoinen ja tuulta oli matkalla koko ajan noin pari metriä sekunnissa. Hangossa odotettua myrskyä ei koskaan tullut. Olimme olleet hyvissä ajoin liikenteessä (kerrankin), joten päätimme lähteä kokeilemaan selän ylitystä. Sovimme kelin mahdollisesti pahentuessa kääntyvämme takaisin.

Matkalla lehmät olivat laiduntamassa rannalla.

Noin 1/3 edettyämme tuulilukemat selällä hipovat jo yhdeksää. Vaihdoimme kuskin, koska minä en tuossa tuulessa jaksa vinssata purjeita. Ympäri kääntyminen ei ao. tilanteessa enää ollut mahdollista. Porkkalanselkä ei pettänyt taaskaan. Tuulta parhaimillaan 13 m/s. Baloon huippunopeus 8,3 solmua. Aallonkorkeus tarpeeksi. Vauhtia piisasi. Baloo on merinorsu, minkä miehistö tuppaa aina välillä unohtamaan. Ylitys onnistui siis loppujen lopuksi hienosti. Miehistön usko oli välillä kadoksissa.

Selän ylitys vei miehistöstä mehut. Kokkaaminen ei kipeytyneillä lihaksilla innostanut. Seuran saaren Grynnanin sijaan päädyimme yöksi Porkala Mariniin. Illallinen ravintola Brygganissa. Tarjoilija oli persoonallisuus ja antoi suositukset varsin suoraviivaiseen tapaan. Listalla oli kaksi pääruokaa ja kaksi alkuruokaa. Tilasimme nälissämme koko listan. Hyvää oli!

Seuraavana päivänä autinkoisessa säässä leppoisasti purjehtien kotiin!

Yksi kommentti artikkeliin ”Hangon kautta himaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s