Kellumassa

Merivedet ovat minulle vielä aivan liian kylmiä. Suuntasimme siis lämpöisemmille vesille.

Mieheni oli hankkinut minulle joululahjaksi Float kaverikellunnan. Kävimme vihdoinkin testaamassa lahjani.

Tilaisuus alkoi lyhyellä opastuksella sekä korona ohjeistuksella. Meitä oli kolme asiakasta ja valvoja tilaisuudessa. Turvavälit pitivät hyvin ja jokaiselle asiakkaalle oli varattu oma tankki.

Miehelleni oli varattu musta huone, isompi tankki ja minulle valkoinen huone. Suosittelen ehdottomasti mustaa huonetta. Tyylikkäämpi ja tunnelmallisempi. Valkoinen huone oli kliininen. Värivalot on molemmissa.

Tankissa kaikki aisti ärsykkeet minimoidaan. Tankissa on ainoastaan lempeä vaihtuva värivalaistus, jonka voi halutessaan sammuttaa. Rauhallinen taustamusiikki soi ensimmäisen ja viimeisen viiden minuutin ajan.

Kellunta kestää tunnin. Itselleni olisi riittänyt hieman lyhyempikin aika. Aluksi tulee mietittyä työasioita, mutta pikkuhiljaa raukea tunnelma hiipii mieleen. Pelkäsin nukahtavani. Altaassa on onneksi päätuki, jonka avulla pää pysyy pinnalla.

Kelluminen on taattu. Kelluntatankin veden suolapitoisuus on 30 prosenttia. Vettä kannattaa varata mukaan. Vesi on lämmintä ja suljetussa tankissa lämpötila nousee.

Kokemus oli miellyttävä ja taidan mennä uudelleenkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s