Ei kesää ilman Hankoa. Reitti Helsingistä Saaristomerelle ja takaisin käytännössä pakottaa pysähtymään Hangossa. Hanko on kesäkaupunkien huippuluokkaa. Pieniä butiikkeja, mukavia ravintoloita, ihmisiä, vilkasta rantaelämää.

Suunnitellusti rantauduimme Hankoon. Meille oli jäänyt yksi paikka sopivasti tuulen suojasta.Valitettavasti tuulta pidettiinkin samassa paikassa sitten useamman päivän (lue kaksi yötä). Tuuliluvut eivät olleet veneellemme mahdottomia, mutta vaatisivat urheilua. Päätimme pysyä paikallamme. Samaan tulokseen oli tullut useampikin venekunta.
Tuulipäivä meni löhötessä. Pikkuisen piti toki shopata. Tein elämäni helpoimmat housukaupat Zaidassa. Kävelin sisälle liikkeeseen. Katselin epätoivoisena housuhyllyä. Myyjä kysyi etsitkö housuja. Myönsin. Myyjä lykkäsi housut käteen ja ne lähti saman tien mukaan. Kiitos.
Aamusella liikkeelle.