Porvoo

Sandholmssuddenissa vietetyn levottoman yön jälkeen suuntasimme kohti Porvoota. Olimme varanneet etukäteen paikan Porvoosta satamapaikka.comin kautta. Osa veneilijöistä paheksuu kyseistä palvelua, mutta meille aamu-unisille palvelu on aivan loistava. Tosin itäiseltä Suomenlahdelta ei kyseinen palvelu ole juurikaan käytössä. Ihmettelin tätä miehelleni ja hän totesi, ettei ole tarvetta, koska satamat eivät ole koskaan täynnä. Tämä pitää kyllä aivan paikkansa. Ainoastaan Kotkassa meillä oli ollut tiukkaa löytää laituripaikka.

Matka oli mukavan lyhyt, alle 20 merimailia. Porvoon jokea on mukava hissukseen ajella ja joella on myös paljon erilaista maisemaa. Vähän jäi harmittamaan, ettemme poikenneet Hamarissa matkalla. Vaikutti oikein pittoreskilta kohteelta.

Porvoossa olimme ajoissa, joten ehdin vähän shoppailemaan vanhaan kaupunkiin. Kävimme myös jokiristeilyllä. Alus meni Porvoon jokea yläjuoksuun, jonne emme omalla veneellä pääsisi maston vuoksi. Oikein mukava tunnin ajelu, jossa kuuli sopivasti Porvoon historiaa sekä näki maisemia, jotka olivat ainakin minulle uusia. MIeheni ensin ihmetteli, etteikö tässä ole jo tarpeeksi veneilty, mutta hänkin loppujen lopuksi tykkäsi.

Kävimme syömässä perinteisessä Timbaalissa. Kuten aina, ruoka oli maukasta. Ilta menikin sitten jalkapallon MM-loppuottelua katsoessa. Saksa voitti Argentiinan jatkoaikamaalilla 1-0!

   

   

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s