Sandholmssudden

Päiväksi oli luvattu kovaa tuulta, joten meille epätyypilliseen tapaan pääsimme liikenteeseen jo kahdeksan jälkeen aamulla. Tarkoituksenamme oli pysähtyä Kabbölessä, mutta ilta oli oikein kaunis, joten jatkoimme matkaa Sandsholmsuddeniin. Jostain syystä meillä on aina aikomuksena pysähtyä Kabbölessä, mutta emme vielä kertaakaan ole siellä poikenneet. Ehkä ensi kesänä.

Sandholmssuddenin vierasvenelaituri oli erittäin tuulisella paikalla. Rantautuminen veikin yli puoli tuntia. Loppujen lopuksi saimme veneen sivuttain laituriin, mutta se oli vielä käännettävä satamakapteenin määräyksestä, jotta muutkin tulijat mahtuisivat laituriin (tosin ketään ei kyllä koko iltana tullut). Loppujen lopuksi Baloo oli perä edellä laiturissa, eka kerta tämäkin. Olipa urakka.

Itäisen Suomenlahden venesatamat -opas kuvaa Sandsholmsuddenin Cafe Benitaa aidoksi saaristolaiskahvilaksi. Odotuksissa oli siis maukasta saaristolaisruokaa. Valitettavasti vastaavia ”saaristolaiskahviloita” löytyy Kallion kaupungin osasta runsaasti. Maukas saaristolaisruoka jäi minulla nakkiperunoiksi ja siideriksi. Mieheni repäisi tilaamalla lihiksen kahdella nakilla oluen kera. Kyseinen opas on muuten kyllä ollut oikein erinomainen apu reittisuunnittelussa, suosittelen.

Nukuimme pitkät päikkärit mikä oli hyvä juttu, koska yö Sandsholmsuddenissa  oli varsin levoton. Tuuli kovaa, eikä satamassa ollut ollenkaan tuulen suojaa. Aamulla kun tuuli alkoi vihdoin tyyntymään ja aallot katosivat, niin alkoi moottoriveneiden tuoma aallokko. Vierasvenesatama on vilkkaan laivareitin sivussa, joten moottoriveneet ajoivat täpöillä ohi koko aamun. Vene ryskäsi aallokossa siis koko yön.

Tuskinpa vierailemme kyseissä paikassa aivan lähiaikoina uudelleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s