Hengissä selviydytty😊 Kotkan meripäivillä on varsin legendaarinen maine. Poliisin mukaan tämän vuoden meripäivät olivat vuosikausiin rauhallisimmat.
Olimme varanneet venepaikan ennakkoon jo huhtikuussa. Meripäivien aikaan satamaksu oli 30 euroa yö + 50 euron varausmaksu. Varausmaksua ei olisi palautettu, vaikka emme olisi saapuneet paikalle. Varaus oli tehtävä kolmeksi yöksi. Hinta oli korkea, mutta aivan ymmärrettävä. Sapokan (Meriniemen) vierasvenesatama oli täynnä. Varatut paikat olivat selkeästi merkattu ja meille oli oma paikka odottamassa Baloo-kyltillä varustettuna.
Saavuimme torstaina noin neljän aikaan iltapäivällä. Meno satamassa oli vilkasta. Junnu soi täysillä, porukka oli ottanut runsaasti pohjia ja Diesel haisi. Kiitimme onneamme, että olimme päätyneet majoittumaan muualla kuin veneessä. Veneeltä siirryimme Karhulaan anoppilaan. Meripäivien avajaiset olisivat olleet kuudelta. Vettä satoi kaatamalla, joten emme jääneet kastumaan.
Perjantaina kävimme Yleisessä Saunassa -konsertissa. Illan parhaan shown veti Pelle Miljoonaa, joka palkittiin Juha Vainion rahaston tunnustustuspalkinnolla. Upeaa Pelle! Illan varsinaisista esiintyjistä Pepe Willberg oli ok, mutta Laura Voutilainen ylitulkitsi ja Juha Lehden esitykset olivat persoonallisia. Otto Kanerva juonsi tilaisuuden hienosti ja hänen Junnu vetonsa olivat nautinnollisia. Lenni-Kalle Taipale soitti Albatrossiiin mieleen painuvan pianosoolon. Illalla meripäivä areenalla oli metalli-ilta. Ei minun musiikki genreäni, mutta täytyy tunnustaa, että Within Temptation oli hyvä.
Lauantaina meille oli varattuna turistiristeily Kajava aluksella. Kierros oli mielenkiintoinen ja erityisesti pidin, kun ajoimme ylös Kymijokea Karhulan Hoville asti.
Lounaan nautimme Merikeskus Vellamossa. Emme tällä kertaa tutustuneet näyttelyyn. Vellamon takana oli höyrylaivojen kokoontuminen. Kiinostavinta oli nähdä kuinka höyryalus S/S Lokin kunnostaminen oli edistynyt. Ovat nimittäin rempanneet alusta ikkunamme alla useamman vuoden. Päiväkaljat nautittiin legendaarisessa Kairossa.
Stig ja Scandinavian Music Group ottivat yleisönsä areenalla. Illan kruunasivat Eput ja komea ilotulitus!
Meripäivien ehdottomasti parasta antia olivat areena alueen loistavat burgerit. Valmistaja jäi minulle valitettavasti epäselväksi.
Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus, mutta tuskinpa ihan heti uusiksi.