Strömman silta

Sillat aiheuttavat meille aina sydämentykytyksiä. Vaikka menisimme kuinka korkean sillan alta tahansa, niin aina sillan alla tuntuu, että ihan kohta tuulimittari on entinen.

Matkalle Rödjanista Mathildedaliin jännitystä loi Strömman kanava. Kanavan silta on vain kolme metriä korkea. Normaalisti meillä ei ole tällaisille reiteille asiaa. Silta avataan ennakkotilauksesta ja tuntia ennen sillalle saapumista tulee soittaa Väylä virastolle.

Jännitys lisääntyi, kun siltaa lähestyessämme ei tunnu mitään tapahtuvan ja odottelemme voimakkaassa virrassa. Viimein silta aukeni ja pääsimme läpi. Näytti kiinnostavan myös rannalla olevaa runsasta yleisöä.

Surullinen Rödjan

Rödjan on vanha kalastajatila upealla paikalla suojaisassa lahdelmassa. Paikassa on todella paljon potentiaalia ja mennyttä loistetta. Valitettavasti saunat olivat palaneet ja paikat päässeet repsahtamaan. Surullista.

Saaressa oli kalastaja myymässä savukalaa. Muuten saari toimi itsepalvelu periaatteella. Satamamaksu 10 euroa pudotettiin saarella olevaan postilaatikkoon. Luontotuvassa oli myös pienimuotoinen kioski (karkkia ja sipsejä).

Lampaat laidunsivat aitauksessa ja luontopolku lähti aivan sataman nurkkaukselta.

Toivottavasti Metsähallitus laittaa paikan ensi kesäksi kuntoon.

Merivartiosto nousi alukseen

Matkalla Gölinäsistä Rödjaniin alukseemme nousi merivartiosto. Kohteliaasti kysyivät luvan. Puhalluttivat kipparin. Nollaa näytti. Kyselivät matkasuunnitelmista. Jatkoivat matkaa.

Kerrankin actionia. Seitsemäs veneilykesä menossa ja ensimmäinen kerta, kun viranomainen puhallutti tai tarkasti millään muullakaan lailla venettä.

Gölisnäs

Porkkalanselän ylitys sujui aamusella rauhallisissa tunnelmissa. Olimme valinneet seuraavaksi etapiksi paljon kehutun Gölisnäsin. Paikka on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen omistama ulkoilualue, jota operoi Hyvinkään Pursiseura.

Satama on kauniissa ja suojaisassa merenlahdessa. Kannattaa mennä ajoissa. Illan aikaan useampikin vene joutui jatkamaan matkaansa. Laiturimaksu on vapaaehtoinen, mutta sähköt maksavat 3 euroa vuorokausi.

Gölisnäsiin pääsee myös autolla ja saaressa on vuokrattavissa mökkejä.

Vuokrasimme pikkusaunan käyttöömme tunniksi 15 eurolla. Pikkusauna oli upealla paikalla aivan rannassa. Vielä en uskaltautunut talviturkkia heittämään pois. Pikkusauna on soveltuva pariskunnalle, isommalle porukalla vuokraisin mieluummin ison saunan.

Illalla mies kokkasi perinteisen veneateriamme fajitakset. Kätevä valmistaa pienessä keittiössä.

Gölisnäs teki meihin vaikutuksen ja ihastuimme paikkaan. Varmasti tulemme uudelleen.

Porkala Marin

Tarkoituksemme oli ylittää Porkkalanselkä päivän aikana. Tunnetusti Porkkalanselän aallokko isonee iltapäivällä. Lisäksi tuulilukemat huitelivat 9 metrissä sekunnissa. Päädyimme mamoilemaan Porkala Mariniin. Seuramme Suomen Moottoriveneklubin saari Grynnankin olisi vieressä, mutta kokkaus ei edelleenkään innostanut.

Illallinen nautittiin sataman ravintola Brygganissa. Ravintola sijaitsee vanhassa idyllisessä venevajassa. Ravintola oli säilyttänyt omaperäisen tarjoilutyylinsä, mitä saa hymyn asiakkaan huulille. Menu sisältää kaksi alkupalaa, kaksi pääruokaa ja kaksi jälkiruokaa, jotka vaihtelevat jopa päivittäin. Alkuun jaoimme tapaslautasen. Tapakset olivat monipuoliset ja oikein riittävä kahdellekin. Pääruuaksi mies söi ribsit ja minä nautin päivän viimeisen kalansaaliin meriahvenet. Ateria oli maukas ja pääruuat oli aseteltu erittäin kauniisti lautaselle.

Aamusella ihastelin sataman saunan räystään alla olevia tirpan pesiä. En ole koskaan päässyt näkemään pikkutirppoja pesässään. Suostuivat vielä poseeraamaankin.

Pentala ja Stora Herrö

Veneen pakkaus ja tankkaus (sekä veden että Dieselin) vei sen verran aikaa, että pääsimme lähtemään kesälomareissuun vasta viiden jälkeen. Halusimme pitää ensimmäisen etapin lyhyenä. Päätimme ottaa ykköskohteeksi Pentalan, jota olen usein ohimennessä ihaillut. Rantautumisen jälkeen yllätykseksemme havaitsimme, ettei Pentalassa saanut yöpyä. Päätimme kuitenkin nauttia päivällisen saaren ravintolassa. Kokkaus ei innostanut.

Ravintola Paven on Esbo Segelföreningenin klubitalossaan ylläpitämä ravintola. Ravintola on kauniilla paikalla ja maisemat upeat. Mies tilasi keittiömestarin suositusmenulta alkuun Toast Skagenin ja pääruuaksi meriahvenet. Maakrapu söi perinteisen lohikeiton. Lohikeitto ilman krumeluureja oli yksinkertaisesti hyvää. Skagenin leipä oli hieman kuivakka, mutta meriahvenet erinomaiset. Jälkiruuaksi nautimme sitruunakakkua. Pisteet ravintolalle omaperäisyydestä, muukin kuin suklaakakku voi olla hyvää.

Pentala toimisi hyvin lyhyenä retkikohteena Helsingistä. Venevieraat pääsisivät nauttimaan purjehduksesta ja Suvisaariston maisemista. Ruokailu hoituisi Pavenissa ja retkeillä voisi alueen museoissa. Suosittelemme.

Päivällisen aikana ratkoimme yöpymisongelmaa. Kiitokset ravintolan henkilökunnalle avuliaisuudesta. Päädyimme siirtymään läheiselle Stora Herrön saarelle yöksi. Muistomme saaresta eivät ole pelkästään mairittelevia. Nyt kaikki meni hyvin.

Mukavan loman aloituksen kruunasi kaunis auringonlasku.

Reissuun valmistautumista

Veneen työlista on loppumaton. Kun yhden työn saa tehtyä pois, ilmestyy jostain uusi tilalle. Jossain vaiheessa vain on todettava, että loput hommat saavat jäädä. Ikuisuus projekteja tuppaa kertymään.

Tänä vuonna reissuun lähtöä viivästytti jalkapakettini sekä invertteri. Invertteri on vehje, joka muuttaa veneessä 12 voltin sähkön 230 voltin sähköksi. Meillä laite kosahti viime kesänä kesken reissun. Saimme vihdoinkin hankittua uuden, hieman isomman kuin edellinen. Vanhassa vehkeessä (aivan saman merkkinen) oli sisään asennettu sulake. Luonnollisesti uudessa ei ollut. Kuka tätäkään osasi etukäteen aavistaa. Mies paljasti piilevät sähkärin kykynsä ja asensi sulakkeen. Nyt pelittää. Laitteen asentamisessa meni vain hieman enemmän aikaa.

Veneen projektit vaativat erinäköisen määrän tarpeellisia työkaluja ja tarvikkeita. Vene onkin aina pari päivää ennen reissua täysin räjähtänyt. Yhden päivän siivouksella saan yleensä paikat kuntoon. Harmi ettei siivousprojektia voi koskaan tehdä ajoissa, muuten sen saisi uusia muutaman kerran kevään aikana.

Kesän ensimmäinen reissu vaatii aina veneen varastoiden täydentämisen. Ruokakauppa keikka vaatii kunnon suunnittelun. Meillä on muutamia vakio ruokatarvikkeita aina veneessä:

– Herne-, herkkusieni- ja tomaattikeittoja. Helppoja ja nopeita valmistaa veneessä.

– Fajitakset. Täyttävää ja maukasta. Tarvikkeet säilyvät hyvin. Nykyisin löytyy myös jauhelihaa tarpeeksi pitkällä säilyyvydellä. Moni korvaa jauhelihan pavuilla tai kanalla.

– Pikanuudelit. Venepäivän helpot lounaat. Lämmintä, nopeaa ja pystyy syömään ruorin takaakin. Oma suosikki makuni on Mama Shrimp Tom Yum.

– Tapakset. Säilyvät hyvin. Kiva iltapala napostella veneen kannella viinilasillisen kanssa.

Ennen lähtöä on aina mietittävä myös parvekekasvien huolto venereissun aikana. Meillä ei asu lähistöllä lähisukulaisia, joten erinäköisiä luovia ratkaisuja on keksittävä tilalle. Ensimmäisenä vuonna otin kasvit mukaan. Muuten meni hyvin, mutta kasvit houkuttelivat hyönteiset veneeseen. Nyt olen pyrkinyt hoitamaan kasvit muilla ratkaisulla kotona. Enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Kuvasta näette tämän vuotisen kastelujärjestelmän.

Vaikka puuhaa riittää ennakolta, niin on veneily sen arvoista. Kesävene saadaan aina loppujen lopuksi viihtyisäksi. On rentouttavaa ja nautinnollista istua rauhallista merimaisemaa katsellen.

Hyvää kesää!

Hyvää juhannusta!

Alustava suunnitelma oli tehdä kauden avaus seuran saareen juhannuksena. Kohtalo puuttui peliin ja ihan vielä ei maakravulla ole asiaa veneeseen. Juhannus vietetään siis turvallisesti maankamaralla omalla parvekkeella.

Kaupunkijuhannuksissa on oma viehätyksensä. Täysin hiljainen kaupunki on omalla laillaan kaunis. Illalla laitetaan kynttilät palaamaan parvekkeelle. Mies grillaa ruokaa ja juhannus saunaankin pääsee. Istutaan ja nautiskellaan.

Hyvää juhannusta!

Kesä lähestyy

Saimme veneen vesille poikkeuksellisesti jo ennen Vappua. Pääsiäisen kelit suosivat veneen laittoa. Olimme innoissamme aurinkoisista keleistä ja veneellä puuhastelusta. Mastokin nostettiin pari päivää myöhemmin. Siihen projekti sitten tyssäsi. Iski työkiireet ja laiskuus. Veneellä ei ole juuri mitään tapahtunut, ainakaan maakravun toimesta. Mies on saanut projektejaan eteenpäin, mutta siivous ei jaksa maakrapua innostaa. Ensi viikonloppuna on pakko ottaa itseään niskasta kiinni.

Tänä keväänä on hämmästyttänyt, kuinka helposti osa hommista jo sujuu. Asiat mihin ennen on pitänyt varata aikaa, ovat nyt tapahtuneet muutamassa minuutissa. Alkaako sitä pikkuhiljaa jo rutinoitumaan venehommiin? Vaikea uskoa.

Kauden avausta odotellessa…