Venemessuilla osa 1

Tänä vuonna emme juurikaan katsastaneet messuilla veneitä. Toki kiersimme venehallin, mutta syvällisesti tutustuimme ainoastaan kumiveneisiin. Olemme todella tyytyväisiä Balooseen, ettei kumpikaan oikein jaksa innostua kenkien riisumisurakasta päästäksemme sisään veneisiin. 

Kumivene valikoimat olivat messuilla suppeita, eikä sopivaa messutarjousta tullut vastaan. Mies päätti, että kumiveneen tulla olla vähintään 2,3 pitkä, pienempään emme kuulemma sopisi. Ystävältämme Mikolta kuulimme, että v-pohjaiset kumiveneet ovat paljon parempia liukumaan hinatessa veneen perässä , kuin tasapohjaiset. Nyt hankintalistalla on 2,3 metrinen v-pohjainen kumivene. Pitäisi löytää vain sopivan hintainen. Kumiveneen moottorimalli on vielä mietinnässä.

Veneeseen emme löytäneet juuri mitään messuilta. Kaptenskalla oli laajavalikoima erilaisia köysiä alennuksessa. Mies uusi yhden veneen pitkistä kiinnitysköysistä. Veneeseen hankittiin myös yksi irtojoustin. Meillä on yksi entuudestaan ja se on erittäin kätevä vierassatamissa. 

Kapteenskalta löytyi minulle aivan ihanan pehmoinen Weird Fishin huppari. Weird Fishin Macaroni™ -mallisto on eettisesti tuottettu. Miehelle ei sopivaa kokoa löytynyt messuilta, mutta Weird Fishin nettikaupasta löytyy myös reiluja kokoja aina 6XL:n asti. Suosittelen.

Studio Ishavetin osasto on joka vuosi täynnä ihanuuksia. Veneemme sisustus on tällä hetkellä mieluinen, joten tein osastolla vain pikkuhankintoja. Mukaani lähti pieni säilytyspussi, laventelinen tuoksutyyny ja avaimenperä. Kotona harmitti, että ostin vain yhden tuoksutyynyn. Veneeseen olisin voinut vaikka joka komeroon sijoittaa yhden kappaleen. Studio Ishavetin Tuijan kanssa tykkäämme molemmat sisustaa veneitämme (ja muutenkin) harmaan eri sävyillä. Harmi, että veneisiin suunnatut tekstiilit ovat nykypäivänä edelleen painottuneet siniseen. Studio Ishavet onneksi tarjoaa piristäviä ja raikkaita vaihtoehtoja.

Pidä saaristo siistinä -järjestön osastolla on joka vuosi jokin kiva uusi tuote. Tällä kertaa ihastuin termarimukeihin. Ensi kesänä mehut nautitaan näistä mukeista, niin ei pieni veneen keikutuskaan haittaa.  

Messuilta hankittiin myös salami valikoima ja mukavan kokoinen kimpale parmesaani-juustoa.  Kirjastoamme täydensimme muutamalla historiallisella teoksella. Tällä kertaa veneilyteokset jäivät hankkimatta.

Ostoksia kertyy joka kerta messuilta sen verran, että pienet perässä vedettävät kärryt ostoksille olisi messuille loistava bisnes-idea.

Johtomysteereitä osa 2

Johtomysteerien selvittäminen on edennyt hitaasti ja uusia mysteereitä tuottaen. 

Akkuumme tulee kaksi käyttötarkoitukseltaan arvoituksellista johtoa. Johtoja toki tulee akkuihin enemmänkin, mutta kahden johdon tarkoitus on siis epäselvä. Mieheni on luullut, että toinen mysteerijohdoista vie virtaa akusta jollekin laitteelle ja toinen tuo virtaa aurinkopaneelilta. Viikonloppuna selvisi, että molemmat johdot tuovat virtaa.  Tämä on hämmentävää, koska veneessämme on tietojemme mukaan vain yksi ulkoinen virtalähde eli aurinkopaneeli. Toinen johdoista tuo akulle virtaa 16 volttia ja toinen 4 volttia.  Aurinkopaneeli voisi tuottaa 4 voltin verran virtaa pressun alla näillä keleillä. Kuvittelemme, siis 4 voltin johdon tulevan aurinkopaneelilta. Olisiko lukijoilla ideoita, mistä tuo 16 volttia voisi tulla?

Lopputuloksena johtomysteerissä lienee, että minä olen möyrimässä veneen ruumassa etsimässä johtojen kulkureittejä.

Tilinpäätös vuoden 2015 veneilykaudesta

 Ennen uuden veneilykauden avausta on hyvä kerrata vielä vuotta 2015. 

Baloo laskettiin vesille 26.4.2015. Venekerhossamme on tapana laskea ensimmäiset veneet Vappua edeltävänä viikonloppuna ja niin viimekin vuonna tehtiin. Meidän Baloo on ensimmäisten joukossa laskuissa ja viimeisten joukoissa nostoissa. Syynä tähän on Baloon talvehtimispaikka. Baloo on painava vene, joten nosturi ei voi nostaa Baloota kuin lyhyen matkan. Baloolla on purjeveneeksi matala syväys, koska siinä on pitkä köli. Baloo siis talvehtii kerhomme yhteisnostoihin osallistuvista purkkareista aina lähimpänä rantaa.

Ensimmäinen matka tehtiin 15.6. Teimme lyhyen koeajaon Pihlajasaareen ja samalla työpaikkamme venekerho vieraili tutustumassa Balooseen. Kauden avauksessa keli oli vuorotellen auringoista ja vesisateista. Tuuli oli kova ja kabiinissa oli tiivis tunnelma kun venekerholaiset pakkautuivat nauttimaan virvokkeista ja lämmöstä.  

Veneilypäiviä oli kesän aikana yhteensä 38. Enemmänkin olisi ehtinyt kertyä, mutta säät eivät suosineet. Oli varsin kylmä kesä, vaikkakaan sadepäiviö merellä ei ollut kuin muutama. Viime kesänä pari kertaa ajoimme rauhallisilla saaristoreiteillä katos päällä, koska vettä tuli kuin saavista kaatamalla.

Masto nostettiin 28.4 ja laskettiin 22.9. Maston lasku tapahtui poikkeuksellisen aikaisin, johtuen loppusyksyn työkiireistä.  Viimeiset retket teimmekin moottoriajolla. Päällimmäisenä viime veneilykaudesta jäi mieleen huiman kehitys purhjehdustaidoissa. Kaiken kaikkiaan mukava kesä vesillä.

Johtomysteerejä

Baloossa on sekä töötti että tuulilasinpyyhin. Virtakatkaisijaa ei ole löytynyt kumpaankaan. Useampi henkilö on etsinyt tuloksetta.

Tuulilasinpyyhkimeen tulee todistettavasti virtaa, kun pyyhkijän kyljessä olevat johdot yhdistää. Pyyhkijää tosin ei saa sammumaan, kuin irroittamalla johdot toisistaan. Ei kovin käytännöllistä. Johonkin ne johdot siis on yhdistetty. 

Olemme suunnitelleet maasähköjärjestelmän asentamista. Projektia varten olemme yrittäneet selvittää nykyisiä sähköviritelmiä. Huonolla menestyksellä. 

Mysteeri on myös VHF-radion antennijohto. Antenni on ja siitä lähtee johto johonkin. Samaten radiosta lähtee johto johonkin. Antennijohdot eivät kuitenkaan kohtaa missään toisiaan.

Tervetuloa kylään, jos jollakulla on halua ryömiä veneen ruumaluukuissa. Kokorajoitus.

Baloo talviteloilla

Baloo nousi talviteloille jo lokakuun alkupuolella, mikä oli aika harmi. Facebookissa katselin kateellisena kanssa veneilijöiden ennätys kuvia joulupurjehduksista.

Baloon nostot ja laskut aiheuttavat minulle joka kerta sydämen tykytyksiä, tänä vuonna normaalia enemmän. Baloo on läski vene, joten sitä ei voida nostaa kuin yhdestä kohtaa talvisäilytyspaikallemme. Veden korkeus oli kolmisenkymmentä senttiä matalammalla kuin normaalisti. Baloon nostopaikalla oli siis vesi vähissä. Pohjaan ei koskettu, joten vesi riitti. Helpotus. 

Talvehtiminen on mennyt helposti. Ainoastaan kerran on ollut tarve kiristää pressun solmuja. Uusimpien lumipyryjen seurauksia ei tosin vielä ole käyty tarkistamassa. 

Baloon talvehtiessa on Blogikin ollut talviunessa. Kevään käynnistyessä aktivoituu taas kirjoittaminen. Mies jo suunnitteli kevään kunnostusprojekteja. Aikapäiviä sitten varaamani Tukholman risteily näytti muuttuvan keväisestä shoppailumatkasta veneliikkeiden kiertomatkaksi. No onhan sekin shoppailua. Vanhaan veneeseen on aina haastavaa löytää sopivia osia. Anodia etsittiin viime keväänä ja pienen tuunauksen jälkeen saimme sopivan, mutta se katosi kesän seikkailuiden aikana. Uutta etsittäessä. Lisäksi nyt metsätetään oikean sävyistä gel coatia. Vinkit otetaan vastaan. 

Kevättä odotellessa!